Tupu

Tupu

Koululaisen kaveri

Tupu auttaa kun elämä murjoo tai aiheuttaa kysymyksiä!

Tupu on kouluikäisille tarkoitettu nettitukipalvelu. Tupuina toimivat koulutetut päivystäjät, jotka vastaavat tyttöjen ja poikien kysymyksiin. Päivystäjät ovat aikuisia , koulutettuja kirkon työntekijöitä, jotka ovat valmiita vastaamaan tyttöjen ja poikien kysymyksiin taivaan ja man väliltä. Tupulta voi kysyä esimerkiksi kasvuun, tykkäämiseen, vanhempiin, kavereihin, kouluun jne liittyvistä asioista.

Tupuissa keskustellaan yhdessä erilaisista asioista päivystäjän kanssa. Keskustelut ovat kahdenkeskisiä.

Palvelusta ja sen laadusta vastaavat alueelliset toimijat. Palvelun koulutuksesta ja kehittämisestä vastaa Netitupulla ja sen sisarella Tekstaritupulla on johtoryhmä, jonka puheenjohtajuutta hoitaa Nuori kirkko ry. Toiminta on yleishyödyllistä eikä palvelun ylläpitäjäyhteisöt saa siitä taloudellista hyötyä.

Yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuutta tulla kuulluksi kyseiseen palveluun kuuluvissa asioissa. Palvelussa toteutuvat luottamuksellisuus ja yhteydenottajan kunnioittaminen.